Luova toimisto La&La

Pasi Toiviainen: Ilmastonmuutos. Nyt. (Otava, 2007)

10.2.2014 // // Leena

Pasi Toiviainen: Ilmastonmuutos. Nyt. Sanon suoraan: tämä on karsea kirja.  Sen kannessa pitäisi olla jonkinlainen Ei masennukseen taipuville! -varoitusteksti, mutta sellaiseen meillä ei taida olla nyt varaa. Kaikkien tulisi lukea tämä kirja.

Jokainen on epäilemättä tähän päivään mennessä kuullut kasvihuoneilmiöstä ja ilmastonmuutoksesta, ja saanut sellaisen käsityksen että kyse on isosta asiasta. Minua kuitenkin  epäilyttää, kuinka laajalti asian oikeat mittasuhteet ymmärretään. Minulla on itsellänikin vaikeuksia käsittää niitä, sillä kyse on jostakin sellaisesta, jonka miettimiseen ihmisaivoja ei ole luotu ja jota ihminen lajina ei ole koskaan aiemmin joutunut ajattelemaan. (Tästä lisää tuonnempana.)

Ilmastonmuutos. Nyt. on jo muutaman vuoden vanha teos, mutta sen asiasisältö on edelleen ajankohtaista. Ilmastotieteessä ei tietääkseni ole tapahtunut mitään suuria läpimurtoja sitten vuoden 2007: ilmastomallit ja -ennusteet ovat vain tulleet tarkemmiksi.

Pasi Toiviainen on tiedetoimittaja, tietokirjailija ja arkkitehti, joka on enemmän tai vähemmän omistanut elämänsä taistelulle ilmastonmuutosta vastaan. Hän oli pitkään YLEn Ympäristöuutisten toimittajana, ja Toiviaisen Venus-teoria on kansainvälisesti palkittu dokumenttielokuva ns. karkaavan kasvihuoneilmiön mahdollisuudesta. Jotkut pitävät häntä jonkinlaisena epätoiviaisena, pahanilmanlintuna, joka paasaa maailmanlopusta ja vihaa länsimaista elämänmuotoa. Tämän kirjan perusteella (ja myös yhden Toiviaisen esityksen kuunnelleena) olen eri mieltä. Suosittelen Ilmastonmuutos. Nytiä kaikille, jotka epäilevät Toiviaisen intressejä.

Vaikka kirjan sisältö on raskas, teksti on helppolukuista. Näin siksi, että Toiviainen pistää peliin koko persoonansa ja kirjoittaa avoimen subjektiivisesta näkökulmasta. Samalla kun saamme tietää esim. maapallon aiemmista ilmastonmuutoksista, saamme myös tietää minkälaisia psykosomaattisia oireita ilmastoahdistus on Toiviaisessa toisinaan herättänyt sekä anekdootteja keskusteluista johtavien ilmastotieteilijöiden kanssa ympäri maailmaa. Tekstissä on paikoitellen myös tietynlaista itseironiaa, mikä on aina virkistävää.

Toiviainen käy läpi kaikki oleelliset teemat aiheeseen liittyen. Pääosat on nimetty sanoilla tunne (oma ilmastoherätys), tieto (tieteen vastaukset siitä mitä on tapahtumassa), ymmärrys (miten tieto on vastaanotettu ja mitä se ihmisen tulevaisuuden kannalta merkitsee) sekä merkitys (mitä meidän on tehtävä). On mahdotonta referoida kaikkea sisältöä tähän, mutta tässä pari poimintaa:

1. Voiko Maapallosta tulla Venus?

Tieto-osassa Toivainen kertoo lähinnä Venus-teorian kuvausmatkoista ja keskusteluista ilmastotutkijoiden kanssa. Toivianen on saanut jostain päähänsä idean siitä, kuinka Maa muuttuu Venuksen kaltaiseksi planeetaksi ja haluaa selvittää ideansa taustoja. Toiviainen ei usko alunperin itsekään, että sellainen on mahdollista ja aiheelle lähinnä naureskellaan. Karmivaa kyllä, kun tutkijat (esim. James Kasting) alkavat laskemaan Toiviaisen pyynnöstä, onko tämä mahdollista, he alkavat epäröimään. Avainasemassa tässä ovat mm. ikiroutaan varastoituneet metaanihydraatit: niiden vapautuessa syntyisi juuri sellainen karkaava kasvihuoneilmiö, joka on aiheuttanut Venuksen nykyiset olosuhteet (+462 C). Korostettakoon nyt kuitenkin, että tämä on todella epätodennäköistä: karkaavan kasvihuoneilmiön synnyttämistä varten maapallon kaikkien metaanihydraattivarastojen tulisi vapautua. Helpotuksesta ei silti kannata huokaista. Metaanihydraateilla voi olla ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksen etenemisessä. Metaanihydraateista lisää karmivaa juttua mm. The Nation -lehden artikkelissa (ks. erityisesti luku The Sleeping Giant Stirs). Juuri tästä syystä ikiroudan sulamisesta Arktiksella tulee olla todella huolissaan.

Venus-teoria on katsottavissa YouTubessa.

2. Ilmastonmuutos on sukupolvirikos

Ilmastokeskustelu on Suomessa ollut todella pitkään surkeaa, sekavaa, itseriittoista hymistelyä. Teki mieli alkaa paiskoa tavaroita seinään siinä vaiheessa, kun Toiviainen kertoi mm. YLEn esittäneen vuonna 2005 Tuomiopäivä peruttu -Prisma-dokumentin. Tuon dokumentin haastattelemista kahdeksasta tiedemiehistä neljä sai palkkansa ExxonMobililta. Öljy-yhtiöiden lobbarit ja skeptikot ovat saaneet huutaa kovaa ja aivan liian pitkään, vieläpä parhaimmilla areenoilla.

Keskustelun sekavuuteen on todennäköisesti vaikuttanut toimittajien liioiteltu tasapuolisuuden vaatimus. Toiviainen vertaa tilannetta siihen, että aina kun puhutaan holokaustista, pitäisi areenalle päästää joku idiootti höpisemään juutalaisten salaliitosta. Holokausti ei ole muuten mitenkään suhteeton vertaus, pikemminkin päinvastoin. Toiviainen siteeraa Ilmatieteen laitoksen emeritusprofessori Juhani Rinnettä: ”Se, että ilmastonmuutos jätettiin torjumatta silloin kun se oli vielä mahdollista, on ’sukupolvirikos – ja tullaan sellaisena vielä käsittelemään'”. Totuuskomissiota odotellessa.

Sitran Vesa-Matti Lahti (ei sukua!) julkaisi ilmastokeskustelun tasosta muuten erinomaisen blogijutun ihan pari päivää sitten.

3. Kivahan se vaan on jos Suomeen saadaan vähän lämmintä!

Toiviaisen mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että ns. vaarallisen nousun rajaa – 2 astetta – ei ylitettäisi. Kaksi astetta vaatisi, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus olisi n. 400 miljoonasosaa. 50% mahdollisuus kahteen asteeseen on, jos pitoisuus on 450.  Neljänsadan rajapyykki on jo ylitetty vuonna 2013, eli ymmärtääkseni kolikko on heitetty. Jos päästöjä ei saada todella nopeasti kuriin, tilanne alkaa muistuttaa pikemminkin arpajaisia kuin kolikon heittoa.

Mikäli keskilämpötila nousisi tällä vuosisadalla n. 5 astetta (mikä ei muuten ole IPCC:n ylin arvio), viimeisen 50 miljoonan vuoden ajalta ei ole todisteita siitä, että maapallo olisi lämmennyt aiemmin yhtä nopeasti kuin nyt. Ihminen on siis suorittamassa aivan ennennäkemätöntä koetta. Testikappaleena meillä on maapallo, joita on vain yksi kappale.

Minkälainen sitten on kaksi astetta lämmennyt maailma Toiviaisen mukaan? Ehtyviä luonnovaroja, massatyöttömyyttä, tauteja, ennennäkemättömiä helleaaltoja, kuivuutta siellä, tulvia täällä. Levottomuuksia ja slummiutumista. Merten happamoitumista.

Entä kolme astetta? Ilmaston mullistumista, maailmantalouden lopullista kaatumista, massamuuttoja, pandemioita.

Neljä astetta? Sivistyksen loppua, kannibalismia, täyttä kaaosta.

8 astetta? Uponneita kaupunkeja.

10 astetta? Supertornadoja, liskoja ja jyrsijöitä.

Tästä on puhe, maailmanlopusta. Se ei ole minkään uskonnollisen lahkon keksimä tuomiopäivä, joka voidaan ohittaa hymähtelyllä. Se on tietoon ja todennäköisyyksiin perustuva ennuste. Ja tätä eivät ihmisaivot pysty täysin käsittämään, ainakaan minun. Me todella olemme kykeneväisiä luomaan tällaisen maailman lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Me, jotka saimme elää paratiisissa, imemme nyt sen tyhjiin, koska luulimme, että voimme elää irrallaan luonnosta ja että elämässä kuuluu olla loputtomasti halpoja vaatteita, sisäfilepihvejä, autoja, jugurttivaihtoehtoja, kakkosasuntoja, lentomatkoja, epilaattoreita ja joka vuosi vaihtuvia älypuhelimia.

Meidän ei tarvitse muuta kuin jatkaa samaan malliin, niin se on tehty, maailmanloppu.

*

Jos sinusta tuntuu siltä, ettet halua jatkaa samaan malliin, niin tässä pari tehokasta vaikutustapaa:

  1. Vähennä eläinperäisten ruoka-aineiden syömistä. Kotitalouksien ilmastovaikutuksista n. kolmasosa tulee ravinnosta, ja vegaaniksi ryhtyminen vähentää ravinnon ilmastopäästöjä 50%. Ravintosuositusten mukaan syöminen vähentää niitä 15%. *
  2. Vähennä autoilua ja liiku julkisilla tai kävellen ja pyöräillen. Tieliikenteen osuus liikennepäästöistä on 80%. * Jos harrastat matkustelua, vähennä lentämistä.
  3. Jos lämmität asuntoasi kaukolämmöllä, painosta kuntasi päättäjiä siirtymään uusiutuvaan energiaan. Jos lämmität asuntoasi itse, mieti voisitko asentaa esim. lämpöpumpun ja parantaa kotisi energiatehokkuutta. Laske huoneiston lämpötila n. 20 asteeseen.
  4. Liity mukaan ilmastonmuutosta vastustavaan liikkeeseen tai lahjoita sille rahaa. Ilmastonmuutosta hillitsevää työtä tehdään useissa kansalaisjärjestöissä kuten Greenpeacessa, Maan Ystävissä, WWF:ssä, Suomen luonnosuojeluliitossa tai Ilmastovanhemmissa.

* Lähde: Kati Berninger: Hiilineutraali Suomi (Gaudeamus, 2012).

Apokalyptisen ilmastokatastrofin uhan todellisuuden myöntäminen ei siis – ainakaan vielä tässä vaiheessa – merkitse toivosta luopumista eikä synkkyyteen vajoamista. Toivo vain saa uuden sisällön. Ilmastoherätyksen läpikäyminen on kuin kriisikokemus. Jos sen kokee niin syvästi ja kokonaisvaltaisesti kuin maailman nykytilanne edellyttää, se tuntuu vievän elämältä pohjan. Se pakottaa laittamaan elämänarvot uuteen uskoon. Mutta kuten monet henkilökohtaisen tragedian läpikäyneet todistavat, tällaisen koettelemuksen kautta on löydettävissä uudenlainen rauha. Paljastuu, mitkä asiat elämässä todella ovat tärkeitä. Kun on kerran menettänyt "kaiken", oppii arvostamaan elämän pieniä asioita. Ja mikä tärkeintä, kun elämänarvot ovat kohdallaan, sitä tekee hyviä tekoja. Meidän on nyt käytävä läpi tällainen kriisikokemus kollektiivisesti. Sen jälkeen maailma voi alkaa parantua.


3 kommenttia juttuun “Pasi Toiviainen: Ilmastonmuutos. Nyt. (Otava, 2007)”

  • 15.2.2014 // Marjatta Bardy

    Kiitos Leena, että muistutit Pasi Toiviaisen kirjasta ja sen keskeisistä pointeista. Niihin pitäisi varmaan aina aika ajoin palata uudestaan ja sulatella mielessään synkimmätkin mahdollisuudet – mutta sellaisella tavalla että toimintaenergia vahvistuisi. Sitähän sinäkin blogissasi hyvin haet!
    Marjatta Bardy

    • 16.2.2014 // Leena

      Kiitos Marjatta!

Kommentoi

0,7%?