Tiedotteet

Iloisen ahvenen tofulevite (eli: olemme lomalla!)

29.6.2017 // , // Leena

Tofulevite

Aurinkoista kesää! La&La jää kesälomille ja palaa toimistolle elokuussa. Sillä välin – ja uusia nettisivujamme odotellessa (uskokaa tai älkää, ne ovat tulossa) – syökää hyvin ja nauttikaa kesästä! Alla oleva resepti oli menestys juhannuksena, ja sitä rakastavat niin sekasyöjät kuin vegaanit. Levitteessä on hauskan kalaisa maku – ilman kalaa tai muita eläinkunnan tuotteita.

Iloisen ahvenen tofulevite

(Henni Saramäen reseptiä mukaellen)

1 paketti Jalotofun savutofua
1/2 purkkia vegaanista Sheese-ruohosipulilevitettä *
3-4 dl vegaanista majoneesia **
1/2 punasipuli
sitruunaa
tilliä
mustapippuria

Murustele tofu pieneksi esimerkiksi perunasurvimella tai haarukalla. Pilko punasipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki keskenään ja mausta maun mukaan sitruunalla, tillillä ja mustapippurilla. Valmis! Sopii erinomaisesti leivän päälle tai uuniperunan täytteeksi. Savu ja tilli antavat levitteelle kalaisan maun. Jos haluat korostaa kalan makua, mausta lisäksi merileväsuolalla ja korvaa osa majoneesin öljystä pellavansiemenöljyllä.

* Voit jättää Sheesen myös pois ja tehdä levitteen pelkästään majoneesiin. Lisää silloin majoneesin määrää parilla desillä.

**Vegaanisen majoneesin voi tehdä itse tai ostaa valmiina. S-markettien Xtra-kevytmajoneesi on vegaanista, muita vegemajoneeseja saa ekokaupoista. Itse tehtynä majoneesiin tarvitaan 1 dl soijamaitoa ja 2 dl öljyä jotka vispataan majoneesiksi mausteiden kera. Suosin ekstraneitsytoliiviöljyä, mutta toiset tykkäävät rypsiöljystä (itse sain rypsiöljyllä aikaan jotain, joka aiheutti aviomiehessä puistatuksia…). Mausteeksi laitoin pienen tilkan valkoviinietikkaa, sitruunaa, suolaa ja sinappijauhetta.  Voit tehdä majoneesin myös pehmeästä tofusta tai aquafabasta.

Lala.fi uudistuu!

11.4.2017 // // Leena

Suutarin lapsella ei ole kenkiä vai miten se meni. No kohta on: työstämme paraikaa sivustoamme ja uudet sivut julkaistaan syksyyn 2017 mennessä! :)

 

Olemme muuttaneet

4.8.2014 // // Leena

La&La muutti heinäkuun alussa Kalliosta Helsingin keskustaan Metropolia-ammattikoulun yhteyteen. Vanhassa panimorakennuksessa työskentelee mm. yhteistyökumppanimme Gruppo Software sekä muita mielenkiintoisia toimijoita arkkitehdeistä tutkijoihin. Kiva aloittaa syyskausi uudessa ympäristössä!

Uusi osoitteemme on Kalevankatu 39, 00180 Helsinki.

Sisäänkäynti ei meidän, mutta sama talo. :)

Sisäänkäynti ei ole meidän, mutta sama talo, toinen kerros. :)

 

La&La yhteistyöhön Gruppo Softwaren kanssa

20.8.2013 // // Leena

La&La ryhtyy kehittämään Gruppo-kontaktitietokantaa. Gruppo on Gruppo Softwaren luoma työkalu viestinnän ammattilaisille, ja se on käytössä lukuisilla suomalaisilla kulttuurialan organisaatioilla Kiasmasta Tero Saarinen Companyyn. Olemme innoissamme ja ylpeitä, kun saamme olla mukana tekemässä näin hienoa tuotetta!

La&La lomalla heinäkuun

28.6.2013 // // Leena

Olemme lomalla ja palaamme toimistolle jälleen elokuun alussa.  Aurinkoisia kesäpäiviä!

Hätäpuhelin: 050 352 16 99 / Leena

WordPress-teema runoilijoille ja kirjoittajille!

27.9.2012 // // Leena

Runo WordPress-teemaRuno Lite – WordPress-blogipohja runoilijoille ja kirjoittajille on nyt ladattavissa WordPress.orgin teemaluettelosta! Tähtäsin suunnittelussa erityisesti siihen, että teema antaa tilaa ja mahdollisuuksia sisällölle eli tekstille – myös erikoisesti asetelluille runoille. Teemasta on kaksi versiota: ilmainen Runo Lite ja maksullinen Runo Premium-teema. Ominaisuuksia voi vertailla täällä. (Esittelysivu on tällä hetkellä vain englanniksi, mutta teema on käännetty myös suomeksi ja toimii siis suoraan asennettuna myös suomenkielisellä WordPress-sivustolla. Aion tehdä teemasta myös ruotsin- ja venäjänkieliset käännökset lähiaikoina.)

Ominaisuuksia:

  • Ylimääräisten välilyöntien ja rivinvaihtojen säilyttäminen halutessa (ken on joskus yrittänyt laittaa runoja html-muotoon, tietää mistä puhun :))
  • Alaviitteet
  • Lisätyökaluja tekstieditorissa
  • Fonttivaihtoehtoja
  • Muut ominaisuudet: kolme asetteluvaihtoehtoa: vasen sivupalkki / oikea sivupalkki / ei sivupalkkia, responsiivisuus (ts. näyttää hyvältä myös pienemmillä näytöillä), taustakuvien- ja värien vaihto, valikot, vimpaimet

Palaute ja kaikenlaiset kysymykset teemaan liittyen ovat tervetulleita. :)

Tulossa pian: WordPress-teema runoilijoille ja kirjoittajille!

23.9.2012 // // Leena

Tadaa, Runo WordPress-teemakesäloma-askarteluni tulos:  runoilijoille ja kirjoittajille tarkoitettu WordPress-blogipohja! Tähtäsin suunnittelussa erityisesti siihen, että teema antaa tilaa ja mahdollisuuksia sisällölle eli tekstille – myös erikoisesti asetelluille runoille.  Teeman ilmainen versio (Runo Lite) on tällä hetkellä wordpress.orgin arviointijonossa, mutta maksullisen Premium-version voi jo nyt ladata täältä: runo.lala.fi. (Esittelysivu on tällä hetkellä vain englanniksi, mutta teema on käännetty myös suomeksi ja toimii siis suoraan asennettuna myös suomenkielisellä WordPress-sivustolla. Aion tehdä teemasta myös ruotsin- ja venäjänkieliset käännökset lähiaikoina.)

Ominaisuuksia:

  • Ylimääräisten välilyöntien ja rivinvaihtojen säilyttäminen halutessa (ken on joskus yrittänyt laittaa runoja html-muotoon, tietää mistä puhun :))
  • Alaviitteet
  • Lisätyökaluja tekstieditorissa
  • Fonttivaihtoehtoja
  • Muut ominaisuudet: kolme asetteluvaihtoehtoa: vasen sivupalkki / oikea sivupalkki / ei sivupalkkia, responsiivisuus (ts. näyttää hyvältä myös pienemmillä näytöillä), taustakuvien- ja värien vaihto, valikot, vimpaimet

Palaute ja kaikenlaiset kysymykset teemaan liittyen ovat tervetulleita. :)

Mahtavia kesäpäiviä!

29.6.2012 // // Leena

La&La laukkasi lomalaitumille. Nähdään elokuussa!

Vyyhti-projektin Sähköiset jumppakerhot syksyllä 2012

15.6.2012 // // Leena

Vyyhti

Luovien alojen kasvua tukeva Vyyhti-projekti tarjoaa syksyllä luovan alan yrittäjille ja järjestötoimijoille maksuttomia sähköisiä jumppakerhoja. Aiheina mm. Facebook, Twitter, blogit, RSS-syötteet, Google Docs ja ajanhallintamenetelmät. Kuvausten perusteella vaikuttaa mahtavalta kokonaisuudelta.

Tutustu tarjontaan

Trombit pyörii!

23.3.2012 // // Leena

Kävin vetämässä viikon tehokurssin WordPressin perusteista HEOn multimedian opiskelijoille vähän aikaa sitten. Taidot ja tiedot puserrettiin samantien Trombit-sivustoksi, jonne opiskelijat tuottavat sisältöä seuraavan neljän viikon ajan. Ihan hyvin tyypeiltä, jotka eivät aiemmin tienneet nettisivuista mitään!

Trombit-paikallisradiota voi kuunnella taajuudella 103.1Mhz tai nettisivujen kautta.