Al Goren The Future -kirjaa lukiessa on ristiriitainen olo: Koska se käsittelee enemmän tai vähemmän kaikkea, ollaan niin suurten asioiden (tai hyperobjektien) äärellä, että henki salpautuu. Toisaalta maapallo tuntuu samaan aikaan kutistuvan: monimutkaiset vaikutus- ja seuraussuhteet saavat aikaan sen, että kaikki onkin käsittämättömän pientä ja haavoittuvaista. Kukaan ei voi vetäytyä vastuusta ja kaikki ovat riippuvaisia toisistaan. Lue lisää…
Koettua & luettua
Pasi Toiviainen: Ilmastonmuutos. Nyt. (Otava, 2007)
Sanon suoraan: tämä on karsea kirja. Sen kannessa pitäisi olla jonkinlainen Ei masennukseen taipuville! -varoitusteksti, mutta sellaiseen meillä ei taida olla nyt varaa. Kaikkien tulisi lukea tämä kirja.
Jokainen on epäilemättä tähän päivään mennessä kuullut kasvihuoneilmiöstä ja ilmastonmuutoksesta, ja saanut sellaisen käsityksen että kyse on isosta asiasta. Minua kuitenkin epäilyttää, kuinka laajalti asian oikeat mittasuhteet ymmärretään. Minulla on itsellänikin vaikeuksia käsittää niitä, sillä kyse on jostakin sellaisesta, jonka miettimiseen ihmisaivoja ei ole luotu ja jota ihminen lajina ei ole koskaan aiemmin joutunut ajattelemaan. (Tästä lisää tuonnempana.)
Ilmastonmuutos. Nyt. on jo muutaman vuoden vanha teos, mutta sen asiasisältö on edelleen ajankohtaista. Ilmastotieteessä ei tietääkseni ole tapahtunut mitään suuria läpimurtoja sitten vuoden 2007: ilmastomallit ja -ennusteet ovat vain tulleet tarkemmiksi. Lue lisää…
Thomas Bernhard: Syy / Kellari / Hengitys / Kylmyys / Muuan lapsi
Thomas Bernhardin omaelämäkerta: Syy / Kellari / Hengitys / Kylmyys / Muuan lapsi (Lurra Editions, 2011-2013)
Viisiosaisessa elämäkerrassaan itävaltalainen kirjailija Thomas Bernhard käy läpi muistojaan kouluiästä aikuisuuden kynnykselle. Muuan lapsessa kehä sulkeutuu ja palataan varhaislapsuuteen. Tekstiä määrittää armoton rehellisyys ja herkkyys. Toisen maailmansodan aikainen Saltzburg on painajaismainen paikka ja sen asukkaat suurimmaksi osaksi tylsämielisiä teeskentelijöitä ja välinpitämättömiä oman edun ajajia. Koululaitos on sadistinen tehdas, jossa tuotetaan järjestelmällisen kiusaamisen menetelmillä itsemurhaa hautovia nuorukaisia. Kotona ainoastaan isoisä ymmärtää älykästä, herkkää ja luovaa poikaa. Isoisä onkin koko kirjasarjan tärkein hahmo kertojan lisäksi. Hän on nuoren Bernhardin sielunkumppani ja esikuva, joka opastaa pojanpoikansa taiteen ja filosofian maailmaan sekä opettaa suhtautumaan epäluulolla niin natsien kuin katolisen kirkon harhakuviin. Lue lisää…
Helsingin kahvilat
Mitä, eikö yhtään ulkomaanmatkaa kesälomalla? Eikä rantsuelämää? Eikö edes mökkeilyä? EI! Vaan: kahviloita, kahviloita, kahviloita (no, ihan vähän myös mökkejä). Kesälomasuunnitelmamme oli kiertää mahdollisimman monta helsinkiläistä kahvilaa ja edistää niissä kaikkia niitä vapaa-ajan projektejamme, joihin ei muuten ole ollut aikaa. Minä mm. rakensin erityisesti kirjoittajille ja runoilijoille tarkoitettua WordPress-teemaa myytäväksi ThemeForestin kaltaisille sivuistoille (tästä lisää myöhemmin!). Mutta ne kahvilat: onpa niitä paljon, ja kivoja! En muista, että vielä muutama vuosi sitten tarjontaa olisi ollut näin hyvin. Lue lisää…
Amnestyn tekstiviestivetoomukset
Tilasin Amnestyn tekstiviestivetoomukset kännykkääni puolitoista vuotta sitten ja olen sen jälkeen allekirjoittanut palvelun avulla 23 vetoomusta. Joskus aikoinaan kirjoitin vetoomuskirjeitä itse ja lähetin ne postitse, mutta elämän nykytahti ei ole venynyt moiseen enää aikoihin (tietysti prioriteettejaan voisi aina tarkistaa…). Mutta niin kiire minulla ei vielä kertaakaan ole ollut, ettenkö ehtisi naputtelemaan nimeäni yhteen tekstiviestiin.
Tänään tullut vetoomus koskee sudanilaista äitiä, joka on tuomittu kuolemaan kivittämällä. Eipä tarvinnut kauaa harkita; vastasin viestiin samantien. Joka seitsemäs Amnestyn pikavetoomuksesta tuottaa toivotun tuloksen – olisiko Intisar Sharif Abdallah tällä kertaa se seitsemäs?
Voit lukea Amnestyn tekstiviestikampanjasta lisää täällä.
Kenneth Kvarnström: (re)use
Halaa outoutta! Tällainen virke minulle tulee mieleen Studio Elsan näyttämöllä, kun katselen, kuuntelen ja kävelen ympäriinsä Kenneth Kvarnströmin (re)use-jäähyväisteosta.
Yleisöä kehoitetaan liikkumaan tilassa tahtonsa mukaan, ja niin se sitten liikkuukin, melkein ärsyttävyyteen asti. “Mitä ne nyt tohon keskelle jäi toljottamaan, eihän muut nää nyt mitään!”, huomaan tuhahtelevani ajatuksissani. Ja sitten huvitun omasta reaktiostani. Ehkäpä tämä onkin yksi esityksen pointeista, rikkoa sääntöjä? Ja on mahtavaa, ettei tarvitse jäädä paikalleen puutumaan niin kuin yleensä teatterissa tai tanssiesityksissä. Voin istua lattialla tai penkillä, nojailla ja venytellä – tanssia ja juostakin tahtoisin, mutta sitä en kehtaa.
Esitys käyttää hyväkseen pätkiä Kvarnströmin vanhoista koreografioista vuosien varrelta sekä kaupunginteatterin käytettyjä puvustuksia. Mutta ei pidä ajatella kierrätystä liikaa – kokonaisuus on mahtava, outo, hauska ja pelottava. Pidän kovasti barokkipuvuista ja ahtaasta kuutiosta, jonka sisällä satuhahmot sukeltevat. Välillä tilaa jaetaan verhoilla, enkä tiedä mitä toisella puolella tapahtuu. Hallista on tehty outojen asioiden ja esineiden museo. Vitriineissä on tunnistamattomia kappaleita, katosta roikkuu monikulmaisia juttuja.
Joka pitää tätä tekotaiteellisena, kaivakoon esiin sen kyvyn, jolla nauretaan ja hypätään tuntemattomaan – eletään, sanalla sanoen.
Sirkun tarina: vapaaehtoistyötä Keniassa
La&Lan asiakas, lastenterapeutti Sirkku Saini-Sjöman (LunaNueva) kertoo tarinansa Suomen World Visionin YouTube-kanavalla. Onpa mahtavaa tehdä yhteistyötä tällaisten ihmisten kanssa!
Bill Bryson: A Short History of Nearly Everything
Tiesittekö, että Isaac Newton käytti suurimman osan ajastaan Kuningas Salomonin temppelin pohjapiirustuksen tutkimiseen, koska uskoi sen sisältävän salattua tietoa siitä kuinka luonto toimii? Ja että hän työnsi silmäänsä paksun neulan vain saadakseen tietää, mitä siitä seuraa? Tai että historiamme ensimmäisestä kansainvälisestä yhteistyötiedeprojektista 1700-luvulla uhkasi tulla täysi floppi, johon liittyi alkuasukkailta pakenemisia, haaksirikkoja, vuorilla eksymistä ja laitteiden hukkumista ympäri maailmaa?
Jos luulit, että tiede on tylsää, lue tämä kirja. Bryson näkee paljon vaivaa selittääkseen mm. maailmankaikkeuden kokoa ja historiaa ihmisläheisellä tavalla, sekä viljelee kaiken aikaa niin herkullisia anekdootteja tieteen historiasta, että välillä on pakko nauraa ääneen. Tiedemiehet ja -naiset näyttäytyvät perin inhimillisinä hahmoina, ja maailman ihmeellisyys sen käsittämättömissä mittasuhteissa ja oudoissa yhteensattumissa.
Tommi Musturi: Samuelin matkassa
Ystävällisyys, lempeys. Väriloisto. Huumori. Hattivatti. Psykedeelisuus. Beckett. Myytit. Ystävyys, luominen. Ensyklopedisuus. Lakonisuus. Väripinnat. Historia. Maailma koko mittakaavassaan. Julmuus. Sympaattisuus. Kauheus. Levollisuus. Ihmettely. Mykistävä. Mykkä.
Kirja on julkaistu jo kuudessa maassa, mm. Ruotsissa, Belgiassa, Portugalissa ja viimeksi Saksassa. Oikeasti, “lue” tämä sarjakuvakirja – se on mykistävä (lainausmerkit siksi, ettei siinä sanota sanaakaan).
What Have You Changed Your Mind About?: Today’s Leading Minds Rethink Everything
Kokoa yhteen 150 tunnetuinta tieteentekijää ja laita heidät kysymään toisiltaan niitä kysymyksiä, joita he ovat itselleen esittäneet. Näin kuuluu Edge Foundationin (www.edge.org) perustuslause, ja tälle periaatteelle rakentuu myös vuoden 2008 (julkaistu 2009) Edge-julkaisu, jossa on yli sata kirjoitusta mielen muuttamisesta.
Lopputulema on kuin intellektuaalinen karkkikauppa, jossa voi pyöriä loputtomiin ja maistella mitä moninaisimpien tieteenalojen parhaita paloja. Kirjan voi avata mistä kohtaa haluaa; yhden (2-4-sivuisen) jutun lukemiseen menee vain muutama minuutti, joiden aikana pelastaa tylsimmänkin päivän aivottomalta apatialta.
Parasta kirjassa on kuitenkin sen aiheuttama toivon tunne: niin kauan kuin ihmisellä on nöyrä, kriittinen ja utelias mieli, se pystyy kyllä melkeinpä mihin vaan. Ties vaikka maailma pelastuisi.
Samuel Beckett: Krapp’s Last Tape, Not I, That Time, & A Piece of Monologue
Olen tullut siihen tulokseen, että Beckettiä kannattaa lukea kuuntelemalla. Becketillä on usein tapana vyöryttää tekstiä niin, että se uuvuttaa lukijansa jo pelkällä asettelullaan (sivun mittaiset lauseet, ei kappalejakoja jne.). Tähän kokoelmaan kuuluvat tekstit ovat näytelmiä, joten näiden osalta äänikirja oli sitäkin luontevampi valinta. Koko valikoima kestää vain puolitoista tuntia, joten näytelmät voi mainiosti kuunnella pariinkin kertaan.
Eniten kokoelman näytelmistä miellytti That time -pätkä. Hupaisaa kyllä, sain tietää vasta myöhemmin, että näytelmässä on kolme ääntä – itse en erottanut näitä toisistaan lainkaan (lukijaäänikin taisi olla tässä äänikirjassa sama). Äänissä sekoilu on kuitenkin perusteltua, koska ne kuuluvat samalle henkilölle eri aikoina: yksi on nuoren miehen ääni, toinen vanhuksen ja kolmas keski-ikäisen, joka yrittää muistella lapsuuttaan. Beckett rakensi monologin ja sen tauotukset tarkan suunnitelman tai pikemminkin sävellyksen mukaan. Tietyt osat toistuvat jolloin juttu tuntuu alkavan aina uudestaan ja uudestaan. Kokonaisuus on yksinkertaisesti nerokas.
Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri on romaanitaiteen saralla ehkä parasta mitä tänä vuonna Suomessa on kirjoitettu. 1870-luvun englantilaiseen pikkukylään Kentiin sijoittuvan romaanin päähenkilö, kovia kokenut Thomas Davies on tiedemies Charles Darwinin puutarhuri, johon kyläläiset purkavat Darwinia ja tiedettä kohtaan tuntemaansa epäluuloa. Tapaa, jolla kyläläisten ajatuksia kuunnellaan, tekee mieli verrata Wim Wendersin Berliinin taivaan alla -elokuvan kirjastokohtaukseseen (vaikka parempiakin vertailukohtia varmasti löytyy muista tajunnanvirtaromaaneista – itse vain törmäsin tähän pätkään taas pitkästä aikaa, nostalgiaa!). Tunnelma ei ole tosin aina ole ihan niin ylevä, koska Carlsonin tekstissä on ironinen sivumaku. Toisiinsa solmiutuvien monologien polyfoninen yhteisvaikutus on teeskentelemätön ja vilpitön, eikä siinä tunnu olevan mitään pakotettua.